Joulun tervehdys!

“Rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi.” 1. Piet. 2:5

Minulla on ystävä, joka menetti työnsä, omaisuutensa, vaimonsa ja kotinsa. Silti hän piti sitkeästi kiinni uskostaan Kristukseen – ainoaan mitä hänellä oli jäljellä. Tuo mies oli kuin Vanhan testamentin Job, joka ei luopunut Jumalasta, tapahtui mitä tahansa. Jobin tavoin hänkään ei voinut olla kyselemättä miksi tämä kaikki on tapahtunut.

Eräänä päivänä hän pysähtyi katselemaan miehiä, jotka hakkasivat kiviä suurta kirkkorakennusta varten. Eräs miehistä hakkasi taltalla kolmionmuotoista kiveä. “Mitä aiot tehdä sille?” ystäväni kysyi. “Katso tuota pientä aukkoa tuolla kirkontornin huipulla” työmies kehoitti. “Minä muovaan tämän palan täällä alhaalla sellaiseksi, että se sopii tuonne ylös.”

Kun ystäväni kulki poispäin, hänen silmänsä kostuivat kyynelistä. Hän koki Jumalan puhuneen hänelle tuon kivenhakkaajan kautta siitä koetuksesta, jonka läpi hän parhaillaan kulki, “Minä muovaan sinua täällä alhaalla sellaiseksi, että sinä eräänä päivänä sovit tuonne ylös Minun valtakuntaani.”
BILLY GRAHAM

Rakkaat ystävät, tästä on kyse meidän jokaisen elämässä, meitä muovataan Iankaikkisuuteen Kristuksessa. Ja tätä varten meille on syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus Herra, Daavidin kaupungissa. Tämän Vapahtajan syntymää me saamme juhlia tänäkin jouluna itsenäisessä Suomessa, jossa vielä voidaan julistaa evankeliumia Jeesuksen verestä ja rististä!

Rakkaat TV7:n ohjelmien katsojat ja hengellisissä tilaisuuksissa mukana olleet, haluamme kiittää teitä siitä rakkaudestanne ja tuestanne eri muodoissa, jota olette osoittaneet meille tänäkin vuonna. Ilman teidän apuanne ja esirukouksianne emme voisi tätä haasteellista mutta samalla niin palkitsevaa työtä tehdä. Toivotamme Teille kaikille oikein siunattua Joulua ja Hengen vuodatuksen täyttämää Uutta vuotta 2020.

Veijo ja Aulikki

Sivustoa päivitetty 19.12.2019